keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Uusi pari

Ponioripäivillä sai ensiesiintymisensä uusi parivaljakko, nuoret ponit Kalle 5v ja Esteri 4v. Nämä ponit ovat olleet parissa vasta hiukan aikaa ja näin kisakauden kynnyksellä tilaisuus lähteä esiintymään oripäiville oli mahtava, ja näin ponit saivat arvokasta kokemusta ennen tositoimia. Pari toimikin hienosti, niin verryttelyssä ulkona kuin itse esityksessä maneesissakin. Hyvä niin, koska tapahtumassa oli paljon uusia tilanteita poneille. Nyt tuli itsellekin kunnon kisafiilis päälle, joten ei muuta kuin odottamaan ensimmäisiä kisoja!






Terveystutkimuksia

Huhtikuun alussa kävin täydentämässä sijoitusnarttujeni terveystarkastukset virallisilla silmätarkastuksilla. Suuntasin Huittisiin Elina Pietilän tarkastukseen, koska molemmat nartut asustavat satakunnassa. Mukana olivat siis Unna (S. Last Unicorn) ja Minttu (S. Sleeping Beauty), ja molemmat saivat puhtaat paperit tästäkin tarkastuksesta. Nyt on siis näilläkin molemmilla silmät, polvet, lonkat, kyynärät ja sydän tutkitusti kunnossa!
Minttu ja Unna silmätarkastuksessa



Myös Unnan sisko Vappu (S. Last First Kiss) on käynyt omistajiensa kanssa terveystarkastuksissa, nyt neidillä on tutkittuna silmät, polvet ja sydän.
Vappu on myös kunnostautunut hienosti näyttelyissä myös ulkomailla kevään aikana: tililtä löytyy jo Suomen, Viron, Tsekin ja Bulgarian muotovalion tittelit! 
Vappu Tsekin näyttelyn jälkeen
kuva: Tuomo Heikkinen



torstai 31. maaliskuuta 2016

Tarkkaa pääsiäistä

Valjakon kisakausi aloitettiin pääsiäisenä Hessi-tallin perinteisellä Keilakunkku tarkkuuskisalla. Siellä olin kisaamassa yksiköillä, mukana oli nuorempia poneja. Konsta ja Esteri osallistuivat helpoimpaan luokkaan ja nuorten hevosten cuppiin. Molemmat toimivat kohtuullisesti ja selvittivät radan kunnialla. Esteri teki puhtaan radan ja oli sijoitusten tuntumassa, Konsta käyttäytyi orinakin hienosti muiden joukossa, itse radalla alkoi tulla jo hieman väsy, eikä vauhti oikein pysynyt yllä.

Ester Aurora

Sangron Roadrunner

Laura kisasi Empulla aloittelevien aikuiskuskien cupissa, luokkana +30cm. Tämä pari suoriutui hyvin ensimmäisestä yhteisestä startistaan.

Laura Aalto - Emelia

Murulla ajoin kaksi luokkaa. Se toimi yllättävänkin hyvin, oli paljon paremmin ajettavissa kuin lähiaikoina muuten. Ensimmäinen suoritus oli hieman epätasainen, mutta napattiin silti sijoitus, kolmas isossa luokassa. Toinen luokka oli ajollisesti parempi ja tasaisempi, mutta tuloksena pari palloa alas.

KWG Star of Midnight Sun

Empun kanssa ajoin vielä +25cm luokan. Tamma toimi erittäin hyvin, hieman painoi ohjalle, mutta viiden vuoden tauon jälkeen suoriutui tarkkuusradasta reippaasti ja tasaisesti sekä oli koko ajan täysin ajettavissa. Tuloksissakin oli ihan sijoitusten tuntumassa. Kaikilta poneilta siis hyvä kisakauden aloitus!

Emelia



Pääsiäisenä pääsin myös taas kunnolla valmennusten makuun. Perjantaina suuntana oli Teijon talli ja Schannen valmennus, mukana menossa nuoret "mustat" eli Kalle ja Esteri parivaljakkona. Aamupäivällä ajettiin koulua, lähinnä säädettiin asetuksia, jotta ponit saavat liikkua kunnolla, omien ominaisuuksiensa mukaisesti. Tämä pari tuntuu toimivat todella hyvin, koska kertoja on erittäin vähän takana ja jo nyt ponit kulkevat hienosti. Nämä ponit sopivat hyvin yhteen sekä rakenteeltaan että liikkumiseltaan, ja näyttääpä vielä ajettavuuskin olevan ihan hyvä molemmilla. 
Iltapäivällä ajettiin tarkkuutta ja siinä poneilla alkoi tulla hieman erimielisyyksiä, varmaankin johtuen jo väsymyksestä ja tottumattomuudesta kulkea parissa. Kalle kokeili millaista on juosta puomi jalkojen välissä, mutta totesi pian sen olevan hankalaa. Hyvin suoriuduttiin tarkkuusradastakin, vaikka ravilla pysyminen parilla on hieman haastavaa kun koko ajan jompi kumpi koittaa laukata ja hieman ponit tulivat raskaiksikin edestä. Mutta positiiviselta näyttää tämän parin tulevaisuus, tästä on hyvä jatkaa rutiinin ja voiman hakemista.

Linkki järjestäjän juttuun valmennuksesta, ja löytyypä sieltä kuvakin meistä. http://www.jharkonen.com/teamlegeny/blogi/valjakkoristeily_2016.html

Lauantaina jatkoin Urjalaan aluevalmennukseen, ajoin kuljetus ongelmista johtuen tällä kertaa Esterillä yksikkönä. Hieman painoi edellisen päivän valmennus jo, ja poni oli myös hieman vino, luultavasti syynä oli osaksi myös eilinen parissa ajo. Hieman tamma yritti kyseenalaistaa ajoani, mutta hyviä neuvoja saatiin ja ajettavuus parani tunnin aikana paljon.
Esteri aluevalmennuksessa. kuva: Heidi Sinda



keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Laadukkaita poneja

Laatuponikilpailu järjestettiin 19.-20.9.2015 Hämeenlinnassa.

Lauantaina oli 2-3-vuotiaiden irtohypys, askellajikoe ja rakennearvostelu. Mukana olivat Konsta (Sangron Roadrunner) ja Esteri (Ester Aurora).
Konsta rakennearvostelussa

Molemmat suorittivat hyvin ja paransivat  tulostaan viime vuodesta. Konsta väläytteli taitojaan esteillä, hyppäsi helposti ja hyvällä tekniikalla ja saikin tulosriviksi keskiarvoina rakenne 7,35, irtohypytys 8,25, askellajit 8,233 ja yleisvaikutelma 8, yhteensä siis 7,958, ja Konsta olikin hienosti ensimmäinen ei-sijoittunut eli 8./24.
7,5-7-7-8-7-7,5-7-8-7-7,5 ka 7,35

Esteri taas vakuutti hyvillä liikkeillään saaden keskiarvoiksi rakenne 7,6, irtohypytys 7, askellajit 8,633 ja yleisvaikutelma 7,85, yhteensä siis 7,771, mikä oikeutti 12. sijaan.
8-8-8-7,5-7,5-7-7-8-7,5-7,5 ka 7,6


Sunnuntaina vuorossa olivat ajettavat ponit, mukana siis nelivuotiaat nf-tamma Muru (KWG Star of Midnight Sun) ja shet-ruuna Kalle (Monte Carlo).  Näiltä arvosteltiin ajokokeessa askellajit ja lisäksi oli erikseen rakennearvostelu.
Muru ja Kalle

Muru oli hieman hermostunut, kuten yleensä, mutta suoritti kuitenkin hienosti ja kokemukseensa nähden toimi hyvin. Tuloksena keskiarvoina rakenne 7,05, ajokoe 7,25, yleisvaikutelma 7,5 ja yhteensä 7,267.
7-7,5-7-7-7-6,5-7-7,5-7-7 ka 7,05

Tuomaristo totesi Murun olevan kuitenkin potentiaalinen ajoponi. Eniten pisteitä verotti epätasaisuus, mikä on kuitenkin tällaiselle nuorelle hyvin tyypillistä.
Muru ajokokeessa

Kalle toimi verryttyään hyvin, vaikka valoja ja varjoja vilisevä maneesi olikin herkälle pojalle hieman haastava. 
Kalle ajokokeessa

Kalle kuitenkin esitti liikkeensä hyvin ja kulki ryhdikkäänä, mistä tuomarit selkeästi pitivät, koska tuloksena oli huikeat rivi keskiarvoja: rakenne 7, ajokoe 8,9, yleisvaikutelma 9,35 ja yhteensä 8,417, mikä oikeutti luokkavoittoon ja samalla koko kisan Ajochampion-titteliin!
Laatuponit

Muru

Viikonlopun ruusukesaldo


2 päivää, 4 ponia, 9 ruusuketta, 950 km, 32h reissussa, 3 h unta, 4 mahtavaa ihmistä mahdollistamassa tämän kaiken ja tietenkin erittäin monta hienoa hetkeä! Kiitos kaikille!!


Ajochampionin tuki ja turva

Muru omistajansa kanssa