torstai 1. helmikuuta 2018

Turun näyttely

Turun kv näyttely avasi näyttelyvuoden minulle. Olin siellä molempina päivinä, launtaina vuorossa borderit ja sunnuntaina havannat. Molemmilla roduilla oli yllättävän tiukat tuomarit, jotka käyttivät laajasti laatuarvosteluluokkia, joten olin erittäin tyytyväinen kaikkien koirien saadessa ERI:t.
Lauantaina mukana olivat Sisu (S. Unno), joka oli ensimmäistä kertaa valioluokassa saaden hienosti ERI:n ja ollen luokan toinen sekä Tofu (Junipermoor's Regente Pearl), joka oli avoimen luokan toinen ERI:llä ja SA:lla. Kasvateista näyttelyyn osallistui vielä myös Vappu (S. Last First Kiss), joka ylsi omistajansa Tuomon kanssa hienosti PN4-sijalle. Ja tulipa tutkailtua myös urosehdokkaita, joten nyt vain odotellaan juoksuja ja toivotaan onnen olevan myötä ja tuovan pentuja lisää kevään aikana!

Sunnuntaina oli kaverin havannankoiran kanssa ensimmäistä kertaa näyttelyssä. Edellinen ilta menikin pestessä ja föönatessa, hieman erilaista valmistautumista kuin bordereilla. :D
Nätti (Iitintiltu) osallistui junioriluokkaan ja esiintyi pienestä jännityksestään huolimatta hyvin. Tuloksena ERI ja hienosti luokan toinen sija. Hyvin alkoi siis tämänkin pikkukoiran näyttelyura.

Nätti kehän jälkeen