keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Vihdoinkin kesä!

Kyllä tätä kesää ja lämmintä onkin jo odotettu. Pennut kasvavat hurjaa vauhtia, vielä muutaman viikon saa nauttia näistä ihanuuksista. Näin lämpimillä keleillä on hienoa päästää pennutkin pihalle juoksemaan. Nämä ovat kyllä todella varmoja ja reippaita pentuja, oikeastaan mikään ei ole ollut näille ongelma, jollei sitten liiallinen touhuaminen ;) Katsotaan mitä ovat huomisesta sirutuksesta mieltä...




Nyt kun hevosten osalta harrastukset ovat tauolla niin on ollut aikaa keskittyä koiriin. Näyttelyitä on tullut kierrettyä tänä kevääntä paljon, omalla mittapuullani. Mitään ihmeellistä menestystä ei ole sadellut, mutta lähinnä olen ollut tyytyväinen sijoitusnarttujeni käytökseen näyttelypaikoilla, ne kun eivät kaikki ole niinkään tottuneet tällaisissa tilaisuuksissa pyörimään. Tyyne nyt on pitänyt omaa hyväää tasoaan yllä, riippuen hieman tuomarista, pidetäänkö sitä suurehkona vai sopivan kokoisena. No, kauneus on katsojan silmässä ja eihän kaikkien tarvitse minun koirista tykätä, riittää kun ne miellyttävät omaa silmää... ;)