torstai 25. tammikuuta 2018

Vihdoin pentuja

Pitkään odotetut ja toivotut pennut ovat nyt täällä! Viime vuonna ei kaikki tai oikeastaan mikään mennyt suunnitelmien mukaan, mutta toivottavasti nyt onni on kääntymässä. Minttu pyöräytti 9.1. kaksi ruskeaa poikaa ja yhden sinisen tytön sekä yhden enkelipennun. Jottei kaikki sujuisi liian helposti, Mintulle tuli kohtutulehdus, mutta onneksi huomasin sen tarpeeksi ajoissa, niin tulehdus saatiin kuriin antibiooteilla. Pennut ovat kuitenkin voineet koko ajan hyvin ja kasvaneet valtavasti. Minttu hoitaa niitä hyvin, vähän liiankin innokkaasti.
Nyt kaksiviikkoisina pentujen silmät ovat auenneet ja kovasti opetellaan kävelemään. Minttukin alkaa olla jo vähän rennompi pentujen kanssa ja syö sekä syöttää paljon. Nämä pennut on jo alustavasti varattu, mutta toivottavasti kaikki sujuu suunnitelmien mukaan niin kevään aikana on tulossa lisää pentuja.