sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Elokuun valjakkokisat

Elokuussa oli vielä kauden viimeiset valjakkokilpailut, molemmat Salossa. Alkukuusta SJ-Tallilla ja loppukuusta Wiurilassa.
Koska yleensä mikään ei mene niin kuin suunnittelee, niin tämäkin kausi muutti muotoaan kesän edetessä. Ponien sairaslomien ja muiden sattumien myötä päädyin kilpailemaan loppukauden pikkuponiyksiköillä, mikään sekään ei ollut huono idea, varsinkin nuoren Kallen uran aloitukseksi. Harmillisesti pikkuponeja oli kisoissa niin vähän, ettei niille saatu omaa luokkaa, vaan kisasimme noviisiluokassa. Ja kyllähän Kalle 4v ensimmäisissä kisoissaan sinne kuuluukin :D

SJ-Tallilla pikkuponit näyttivät kunnolla miten pärjäävät ja kaikista osakokeista tuli sijoituksia. Taiga sijoittui koulussa toiseksi, tarkkuudessa kolmanneksi ja maratonilla ensimmäiseksi, lopputuloksena kokonaiskisan voitto. Kalle oli todella jännittynyt, mikä aiheutti pientä kieliongelmaa ja verotti sen takia suorituksia. Kallelle kirjattiin kuitenkin koulun kolmas sija sekä tarkkuuden, maratonin ja kokonaiskisan toinen sija, ei siis huono debyyttikisa!
 Taiga koulukoe 52 vp

 Kalle sai kehuja tuomareilta, vaikka jännittyneisyys häiritsi läpi radan.

 Tarkkuus oli Kallelle helppo homma.

 Taiga kiitämässä pienimpänä ponina maratonin voittoon
 Kallen maraton oli enemmän totuttelua


Wiurilan kisoihin päädyin lähtemään vain Kallen kanssa, jotta sille tulisi rutiinia ja jännitys kisoissa vähenisi. Ja hienosti poika esiintyi sielläkin, koulukokeesta huimat reilu 70%, tarkkuudesta hienon puhtaan radan ja maratonilla ylitti itsensä menemällä vesiesteeseen. Taas ruusukkeita kotiinviemisinä, kaksi sinivalkoista ja yksi sininen. Tästä on hyvä jatkaa ensi kauden kisoihin, toivottavasti parivaljakossa.
Kalle keskittyneenä kouluradalla


Kun omia ajettavia oli poissa kisoista, hyppäsin vaihteeksi vaunujen taakse groomaamaan ystävääni Lauraa ja suomenpienhevosta Elounelmaa sekä Wiurilassa että Ypäjällä Suomenratsujen kuninkaallisesti. Varsin menestyksekkäästi aloitettu ura, molemmista valjakolle hienosti sijoitukset! Ja olihan se maraton hauskaa sieltä takaakin katsottuna :)
Laura Rinne ja Elounelma

tiistai 11. elokuuta 2015

Juhannus valjakkokisoissa Virossa

Juhannus vietettiin hieman erilaisissa merkeissä tänä vuonna, nimittäin valjakkokisoissa Viron puolella. Mukana ponipari Aarteen Viuhti & Kotimäen Tigeress ja groomi Laura Aalto. Ajoin paikallisen korkeimman tason luokan, vaativuudeltaan meillä jossain vaativan ja vaikean välissä. Reissu oli onnistunut kaikin puolin ja ruusukkeetkin tuli kotiinviemisiksi. Tällä kertaa kuvat saavat kertoa, juttu reissusta pitäisi olla seuraavassa shettisyhdistyksen lehdessä.
Kilpailupaikan puitteet olivat erittäin hienot 

Viimeistelytreeni ennen virallista kilpailua, hienolla, tasaisella nurmikentällä

 Koulukokeen ohjelma oli vaikein tähän mennessä ajamistani

Iltapalan grillausta

Maratonillakin pidettiin lippu korkealla 
kuva: Vilesar

 Maratonilla
kuva:Vilesar

 Taiga tutustui paikalliseen eestin raskaaseen vetohevoseen pesupaikalla

 Ponit palautumassa maratonilta

 Tarkkuudessa riitti keiloja
kuva: Vilesar

 Palkintojen jaossa päätuomari onnittelemassa
kuva: Vilesar

Kunniakierroksella
kuva: Vilesar

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ponikauppaa ja pentuja

Eilen ensimmäinen kasvattini, Ronja; vaihtoi virallisesti omistajaa. Ronja muutti Hämeenkyröön jo viime syksynä ja asustaa siellä hyvässä hoidossa lapsiperheen puuhaponina. Tähän hommaan tämä pieni tamma soveltuukin hienosti, ja onkin mahtavaa, että poni pääsi näin sopivaan kotiin.

 Ronja, Sangron Speranza

Tänään Tofu todetttiin tiineeksi ultrassa. Varsinaisesti en sitä odottanut, koska Tofu teki juoksun aikaisemmin kuin ajattelin, ja Sisu oli silloin kesälomareissulla, joten pariskunta ei ehtinyt olla yhdessä kuin yhden päivän. No, eipä siihen enempää tarvita, ja nyt pentujen odotetaan syntyvän elo-syyskuun vaihteessa. Mikäli perheestänne puuttuu puuhakas karvakaveri niin ota yhteyttä!

Tofu
Sisu

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Kaunis ilma ja kauniita poneja

Kesäkuun puolessa välissä oli Metsämäen raviradalla Ponikarnevaaleissa shetlanninponien rotunäyttely ja käyttöluokat. Olin vaihteeksi omat ponit sellaiseen ilmoittanut, lähinnä halusin päästä kokeilemaan Konstan käytöstä käyttötilanteessa kisoissa, ja hyvä tilaisuus tarjoutui kun ohjasajoluokkiin saa osallistua jo 3-vuotiaana. Aamulla näkyi taivaalla uhkaavia pilviä, mutta onneksi ne kiersivät kilpailualueen ja näyttely päästiin käymään lämpimässä auringon paisteessa. Siitä jäi esittäjälle muistoksi hieman punaista ihoa ja pitsipaidasta jääneitä pilkkuja :)

Päivä aloitettiin ratsastusluokilla, joissa Viuhti pääsi taas lastenratsuksi pienten, innokkaiden ratsastajien kanssa. Salli meni nuorempien talutusluokassa ja Juuli helpossa riding classissa. Molemmat ratsastivat hienosti ja saivat paljon kehuja.
Viuhti lastenratsuna

Seuraavaksi olikin aika siirtyä Viuhtin kanssa näyttelykehän puolelle. Luokassa oli yhdistettynä varsalliset ja varsattomat tammat, joita oli lopulta yhteensä 10. Alkuperäinen epäilykseni, että hollantilainen tuomari pitäisi isoista, pitkistä, mustista tammoista, osoittautui onneksi vääräksi. Viuhti kiersi pitkään jonossa ensimmäisenä, mutta lopulta hieman pidemmän mallinen varsallinen tamma kiilasi oli. Tuomarin mukaan sijoitus oli hyvin pienistä seikoista kiinni, mutta voittajatammalla oli niin hyvä "breeding type". Kuitenkin I palkinto ja toinen sija luokassa oli aivan yli odotusten, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.

I palk Aarteen Viuhti 1238 SH

Sitten vaihdoin lennossa poni kun olikin jo aika mennä Konstan kanssa käyttöluokkakehään. Olin verrytellyt sitä jo ennen Viuhtin näyttelyluokkaa ja poika oli liikkeessä koko odotusajan niin pystyin lähtemään heti kehään. Luokassa oli toinenkin poni, mutta valitettavasti se joutui keskeyttämään pohjan arkomisen vuoksi. Parempi Konstalle, ettei ollut liikaa häiriötekijöitä, paitsi tammat viereisessä kehässä. Konsta oli tavalliseen tapaansa miesmäisen rauhallinen (lue: laiska), mutta suurinpiirtein tottelevainen. Hieman piti välillä höristä kun osui joku tammoista lappujen sallimaan näkökeilaan. Radasta selvittiin kuitenkin kunnialla ja pysähdyskin malttamattomalta pikkupojalta onnistui melkein, joten olihan se sinivalkoinen ruusuke ja finaalipaika ihan ansaittu. Tuomari kehui pojan olevan hyvällä koulutustasolla ikäisekseen ja olen asiasta samaa mieltä, käytös oli myös ikään nähden kiitettävää.

Sangron Roadrunner helpossa ohjasajoluokassa

Konstalle pieni varusteiden vaihto ja ponin puunaus sekä odottelemaan näyttelykehän alkua. Tässä vaiheessa poni oli jo niin kauan ollut paikalla, että ylimääräiset pörinät olivat unohtuneet ja herra malttoi jopa välillä hieman pysyä paikallaankin. Kuitenkin aina, jos joku hemaiseva leidi kulki ohi, niin pitihän sitä hieman muistuttaa millainen herra on paikalla. Kehässä Konsta oli ennemmin jo hieman väsähtänyt, mutta kerrankin seisoi hienosti paikallaan tuomarin edessä. Esittäjän hermot pysyivät siis paljon paremmassa kunnossa, ja kuitenkin liikkeetkin tuli hyvin esille, ettei vielä poni ollut liian väsynyt. Tuomari kehui erityisesti Konstan päätä ja kaulaa, mutta toivoi takapäähän vielä lisää voimaa, tästä syystä tuloksena II palkinto ja luokan 2. sija.

II palk Sangron Roadrunner

Käytiin vielä pyörähtämässä pikaiseen käyttöluokkachampionin valinnassa, mutta sieltä ei tällä kertaa kokemusta enempää irronnut. Lopulta ponit pääsivät ansaitusti lepämään autoon ja valmistautumaan kotimatkaan, mutta handleri kävi vielä lainaponin kanssa pyörähtämässä isossa kehässä. Rotunaaraan esittäjällä oli muitakin liian hienoja poneja eikä voinut jakaantua moneen paikkaan, niin sijaistin häntä sitten BIS-kehässä. Ja eipä sitä usein pääse näin hienon ponin narun päähän, eikä pokkaamaan sitä suurinta pystiä. On siinä kyllä hieno tamma ja ehdottomasti palkintonsa ansainnut! Kiitos ponin taustajoukoille tästä kokemuksesta.
 BIS I Björknäs Jazzette 1244 SH

Kaikenkaikkiaan olin erittäin tyytyväinen päivään, erityisen siitä tekivät Viuhtin I palkinto ja Konstan hieno käyttisrata sekä hieno käytös ja huippuna vielä BIS-kehässä pyörähtäminen. Vielä kesän ensimmäinen lämmin päivä kruunasi kaiken, tai ainakin poltti handlerin niska melko hyvin, seuraava viikko menikin sitä hoitaessa...

maanantai 25. toukokuuta 2015

Loimaan kisat

Loimihaassa oli pitkä viikonloppu helatorstaista lähtien valmennusten ja kisojen parissa. Ensin oli aluevalmennuksen ja siihen perään kolmepäiväiset kisat. Ponit jaksoivat pitkän reissun yllättävän hyvin, vaikka Otto olikin välillä sitä mieltä, että homma on jo vähän tylsää.

Pikku Otto starttasi siis poneille ja hevosille yhdistetyn helpon 2-tason luokan. Otto pinkoi ainoana ponina hienosti ottaen kaikista osakokeista sijoitukset. Koulussa pojalla oli yritystä vähän liikaa, joten sieltä toinen sija, maratonilla mentiinkin sitten hienosti, Otto kuunteli kuskia täysin ja kääntyi hyvin ja sieltä irtosikin voitto. Viimeiseen päivään lähdettiin tiukasta takaa-ajoasemasta ja vaikka tarkkuuden verryttelyssä ja alkuradalla ei niin samaa mieltä asioista oltukaan niin yhden pallon pudotuksen jälkeen löytyi taas yhteinen sävel ja loppurata meni tasaisemmin ja reippaammin kuin ennen. Tuloksena hieman vielä yli aikaa, mutta vähemmän kuin muilla, joten siitäkin voitto ja vielä tarpeeksi suuri piste-ero, jotta kirittiin myös kokonaiskisan voittoon!

Pikku Otto

Pari Aarteen Viuhti ja Kotimäen Tigeress jatkoi helppovaativa-linjaa ja tällä kertaa luokka järjestettiin 3-tasolla. Melko samalla kaavalla mentiin kuin Ypäjälläkin sijoituksissa, koulussa 3. sija, maratonilla ja tarkkuudessa hyvät suoritukset ja kokonaiskisassa puolessa välissä luokkaa. Ponit toimivat kyllä paremmin, koulukokeessa oli hieno tunne kun sai koko radan keskityttyä ajamiseen 100 prosenttisesti ja ponit olivat hyvin kuulolla.
Maratonilla laukka pyörii yhä vain paremmin ja paremmin, nyt oli vähän väljempiä estealueita niin sai kiihdytettyäkin vähän enemmän ja kyllähän ponit menivätkin minkä pikkujaloillaan pääsivät. Hiukan vaan annetaan jalkojen pituudessa muille etumatkaa... Ponit jaksoivat myös hienosti melko pitkän ja raskaan maratonin, A-osuus olikin 2 km pidempi kuin Ypäjällä ja B-osuuden peltolenkki paikoittain aika pehmeä sateen jäljiltä. Mutta väsymys ei painanut pikkuponeja, niin reippaasti kulkivat vielä viimeiselläkin esteellä, että kuski oli vielä jatkamassa matkaa, onneksi groomi osaa laskea esteiden lukumäärän oikein.
Tarkkuudessa ajoin toisen +25cm ratani ja se olikin aika kimurantti, joten otin hieman varman päälle siinä ja siksi hieman yliaikaa. Mutta parempi niin, puhdas rata ja hyvin hallussa olevat ponit ovat tärkeämpiä, vauhti tulee sitten ajan myötä.

 Aarteen Viuhti 1238 SH ja Kotimäen Tigeress 1308 SH

Nyt onkin hieman pidempi väli kisoissa, kesäkuussa jatketaan, katsotaan nyt päästäänkö matkaamaan jopa Suomen rajojen ulkopuolelle... :)

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Kauden avaus

Ypäjällä valjakkokisakauden avauksessa mukana olivat 4-vuotias KWG Star of Midnight Sun "Muru" noviisiluokassa ja parivaljakko Aarteen Viuhti ja Kotimäen Tigeress 2-tason helppovaativassa luokassa.Kilpailu oli Murulle täysin ensimmäinen ja jopa ensimmäinen kerta valjaissa muualla kuin kotitallilla. Parilla taas haettiin tuntumaa talven kisatauon jäljiltä.

Lauantaina ajettiin koulu- ja tarkkuuskokeet. Ensin starttasi Muru nuorten hevosten helpon kouluohjelman ja sen perään +35cm tarkkuusradan. Muru oli yllättävän rauhallinen ja kouluradalla oli hieman jännittynyt, mutta kuitenkin melko tasainen. Tarkkuudessa Muru jännitti alussa syökö keilat pikkuponeja, mutta rentoutui matkalla ja lopulta alkoi vauhtiakin löytyä enemmän. Hienosti suoriuduttiin siitäkin, vain yhdella pallon pudotuksella.



Parilla oli vaativa kouluohjelma, joka menikin melko hyvin, pienistä vastusteluista huolimatta. Ponit tarvitsevat vielä lisää voimaa, jotta koottu ravi tulee vahvemmaksi, mutta ponit kulkivat tasaisemmin ja paremmin yhteen kuin kotona treeneissä. Tarkkuusrata oli +30cm ja huolimatta ponien innosta ja hieman huonosta kääntyvyydestä, selvitimme radan silti ilman pallon pudotuksia.


Pari sai kouluradalta upeat 55.67 vp ja sijoittui siinä kolmanneksi. Lauantain jäljiltä pari oli lähdössä maratonille ensimmäiseltä sijalta. Hienot asetelmat siis mäkiselle ja sateiselle maratonille.

Sunnuntai aloitettiin ensin hevostarkastuksella, jossa kaikki ponit saivat kehuja hyvästä lihavuuskunnostaan, poneilla kun on taipumusta usein olla hieman liian pyöreitä. :)
Tihkusateessa vietettiin koko päivä ja hieman haasteita päivään toikin pukeutuminen ja nuottien teippaus. Muru otti lentävän lähdön ollessaan hieman ylivirittynyt, mutta rauhoittui ennen starttia. Noviisiluokassa oli vain B-osuus ja neljä estealuetta. Muru meni erittäin hienosti, kääntyi hyvin, eteni reippaasti ja vastoin odotuksia ei pelännyt mitään. Viimeisillä esteillä Muru alkoi jo saada homman ideasta kiinni ja maaliin tullessa poni alkoi olla jo innoissaan asiasta. Eläinlääkärikin totesi, että pirteältä näyttää ja letkeästi ravaili maaliin.


Välissä kuivaa vaatetta päälle ja parin vuoro. Pari kävi hölkkäämässä ensin pienen lenkin maastossa, jonka jälkeen päästiin tositoimiin. Pari veti hienosti, kuuntelivat kuskia ja vauhtiakin riitti. Yllättävän hyvin ponit jaksoivat vetää myös kumpareet ja mäet joita estealueilta löytyi. Loppupuolella alkoi tiukoista käännöksista olla hieman puhti pois, mikä aiheutti hieman pitkäksi venyneen kurvin viimeiselle esteelle. Maaliin tullessa ponit olivat kuitenkin reippaita ja hyvin palautuneita. Lisää voimaa ja hiomista reagoimiseen ja käännöksiin niin tulos paranee vielä reilusti. Pienestä oli kiinni, pari jäi kokonaiskisassa sijoitusten ulkopuolelle vain puolen pisteen erolla. Hyvä kauden aloitus ja selvisi mitä treeneissä painotetaan jatkossa.

Hienointa kisoista tekee tietenkin hyvä tiimi. Avustajia tarvitaan vähän joka lähtöön ja kaikki ovat yhtä tärkeitä. Kiitos siis groomeille Laura ja Jemi sekä ponien personal trainer Tytti.




Ratsastusgaala

Vielä ennen kunnon kisakauden alkua oli aika juhlistaa viime vuoden saavutuksia. Ratsastusgaala on SRL:n juhla vuoden aikana ansioituneille urheilijoille.

Mukana olivat luottogroomini Laura Aalto sekä Lounais-Suomen alueen puheenjohtajanakin toimiva serkkuni Kirsi Siivonen.

kuva: Sonja Holma

Palkitsemiset olivat tietysti pääosassa. Valiomerkkien lisäksi palkittiin Vuoden ratsastaja ym. vuoden aikana äänestyksillä tai tuomariston perusteella pärjänneet. Viime vuoden sijoituksistani parivaljakolla Aarteen Viuhti ja Kotimäen Tigeress sain poniparivaljakoiden valiomerkin. Valjakkoajon valiomerkkejä olivat noutamassa myös hevosyksiköissä Jouni Heikinheimo ja poniyksiköissä Leena Kalalahti.
kuva: Kirsi Siivonen

Mutta suuressa osassa oli myös hieno illallinen oheisohjelmineen. Illan esiintyjät olivat mahtavia sekä ruoka hienosti tarjolla ja hyvää. Kaiken kaikkiaan mukava ilta mahtavassa seurassa!





Vuodelta 2014 vielä siis saavutuksina: poniparivaljakoiden valiomerkki ja kansallisen rankingin 1. sija (Aarteen Viuhti & Kotimäen Tigeress), Lounais-Suomen aluerankingin 1. sija (Aarteen  Viuhti) ja Suomen Shetlanninponiyhdistyksen Vuoden Kilpailija 2. sija.


Tämän jälkeen on hyvä suunnata katseet tulevaisuuteen ja ajatukset tulevaan kauteen!

lauantai 7. helmikuuta 2015

Silmätarkastuksissa

Virallisissa silmätarkastuksissa olimme kolmen koiran voimin Turussa Pet-Vetissä. Mukana oli uutena tarkastettavana Tofu (Junipermoor's Regente Pearl), joka sai puhtaan paperit. Uudestaan katsottiin kasvattini Sisun (S.Unno) ja Tyyne-mamman silmät eikä kummallakaan ollut tullut mitään muutoksia. Tyynenkin vuosia sitten merkitystä PHTVL/PHPV:stä eläinlääkäri oli sitä mieltä, että on niin lievä, ettei nykyisella skaalalla edes merkittäisi. Näillä on nyt siis silmät kunnossa ja hyvä tietää, ettei ikä ole vaikuttanut Tyynellä ainakaan näköön. :)
Tofu ja Tyyne


Tofu on astuttettu Sisulla, nyt jäädään odottamaan onko pieniä bordereita tulossa. Pentuja on siis mahdollisesti odotettavissa pääsiäisen aikoihin. Jos olet kiinnostunut pennusta, ota yhteyttä pavalto@uusikaupunki.fi tai 044-2727088

lauantai 31. tammikuuta 2015

Turku KV

Koirien näyttelykausi avattiin Turku KV näyttelyssä. Bordereita oli paikall mukavasti 23 kpl ja ne arvosteli saksalainen Istvan Csik. Meillä oli suhteellisen suuri porukka mukana ja täytyy sanoa, että hienosti myös menivät!

Sisu (S. Unno) oli ainoana uroksena avoimessa luokassa, ollen tuomarin mielestä liian feminiininen pienen päänsä kanssa ja tuloksena toinen sija ja EH. Itse olin tyytyväinen Sisun esiintymiseen ja käytökseen, ahtaat hallinäyttelyt eivät ole äijille aina helppoja paikkoja.
Sisu AVK2 EH

Nartuissa ensin kehässä näyttäytyi Vappu (S. Last First Kiss) junioriluokassa esittäjänään omistajansa Tuomo. Vappu meni hienosti tuloksena toinen sija, ERI ja SA.
Nuorten luokassa jatkoi hienosti käyttäytynyt Tofu (Junipermoor's Regente Pearl), joka ainoana luokassaan sai jatkolipun eli ERI ja SA.
 Tofu

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä tasokkaassa veteraaniluokassa Tyyne (Matchmeadow's Wild Rose) jatkoi hienosti samaa linjaa kuin tyttärensä eli toinen sija sekä ERI ja SA.
 Tyyne VEK2 VET ERI SA
(kuvat: Tuomo Heikkinen)

Paras narttu -kehässä olikin siis jännittämistä kun kaikki kolme narttua olivat siellä. Lopulta pisimmän korren veti Tofu kehän laidalta napatun varaesittäjä Annan kanssa ja pokkasi PN2 sija sekä samalla ensimmäisen sertin ja cacibin! Erittäin hienosti alkanut näyttelykausi siis, pari kuukautta väliä ja sama paikka, sama aihe. Tofun on nyt hyvä jäädä (toivottavasti) mammalomalle, ja palaa sitten kesällä taas mukaan kilpailuihin.
Tofu PN2 NUK1 NUO ERI SA serti cacib