torstai 1. helmikuuta 2018

Turun näyttely

Turun kv näyttely avasi näyttelyvuoden minulle. Olin siellä molempina päivinä, launtaina vuorossa borderit ja sunnuntaina havannat. Molemmilla roduilla oli yllättävän tiukat tuomarit, jotka käyttivät laajasti laatuarvosteluluokkia, joten olin erittäin tyytyväinen kaikkien koirien saadessa ERI:t.
Lauantaina mukana olivat Sisu (S. Unno), joka oli ensimmäistä kertaa valioluokassa saaden hienosti ERI:n ja ollen luokan toinen sekä Tofu (Junipermoor's Regente Pearl), joka oli avoimen luokan toinen ERI:llä ja SA:lla. Kasvateista näyttelyyn osallistui vielä myös Vappu (S. Last First Kiss), joka ylsi omistajansa Tuomon kanssa hienosti PN4-sijalle. Ja tulipa tutkailtua myös urosehdokkaita, joten nyt vain odotellaan juoksuja ja toivotaan onnen olevan myötä ja tuovan pentuja lisää kevään aikana!

Sunnuntaina oli kaverin havannankoiran kanssa ensimmäistä kertaa näyttelyssä. Edellinen ilta menikin pestessä ja föönatessa, hieman erilaista valmistautumista kuin bordereilla. :D
Nätti (Iitintiltu) osallistui junioriluokkaan ja esiintyi pienestä jännityksestään huolimatta hyvin. Tuloksena ERI ja hienosti luokan toinen sija. Hyvin alkoi siis tämänkin pikkukoiran näyttelyura.

Nätti kehän jälkeen

torstai 25. tammikuuta 2018

Vihdoin pentuja

Pitkään odotetut ja toivotut pennut ovat nyt täällä! Viime vuonna ei kaikki tai oikeastaan mikään mennyt suunnitelmien mukaan, mutta toivottavasti nyt onni on kääntymässä. Minttu pyöräytti 9.1. kaksi ruskeaa poikaa ja yhden sinisen tytön sekä yhden enkelipennun. Jottei kaikki sujuisi liian helposti, Mintulle tuli kohtutulehdus, mutta onneksi huomasin sen tarpeeksi ajoissa, niin tulehdus saatiin kuriin antibiooteilla. Pennut ovat kuitenkin voineet koko ajan hyvin ja kasvaneet valtavasti. Minttu hoitaa niitä hyvin, vähän liiankin innokkaasti.
Nyt kaksiviikkoisina pentujen silmät ovat auenneet ja kovasti opetellaan kävelemään. Minttukin alkaa olla jo vähän rennompi pentujen kanssa ja syö sekä syöttää paljon. Nämä pennut on jo alustavasti varattu, mutta toivottavasti kaikki sujuu suunnitelmien mukaan niin kevään aikana on tulossa lisää pentuja.




maanantai 25. joulukuuta 2017

Loppuvuoden näyttelyt

Loppusyksyn aikana on ollut vielä muutamia näyttelyitä. Retu aloitti uransa Helsingin pentunäyttelystä 11.-12. marraskuuta. Retu sai todella hyvät arvostelut ja menestystäkin. Ensimmäisenä päivänä päädyttiin RYP 3-sijalle ja toisena päivänä oltiinkin RYP1!

Retun palkintosaalis

Pentunäyttelyyn Retu osallistui vielä Voittaja-näyttelyssä ja oli ROP-pentu. Seuraavaksi onkin jo vuorossa junioriluokat.
Voittaja Puppy Show



Bordereitten kanssa olin vielä Tampereella marraskuun lopulla kaksipäiväisessä näyttelyssä. Mukana olivat Tofu (Junipermoor's Regente Pearl) ja Helmi (S. Checkmate). Molemmat pärjäsivät hienosti, Tofu oli tasaisesti molempina päivinä luokkansa toinen SA:lla ja Helmi voitti luokkansa ensimmäisenä päivänä. Helmin esittänyt Tuomo oli myös Vapun (S. Last First Kiss) kanssa kehissä ja Vapulle tulikin hienot sijoitukset VSP ja PN2!

tuomari Kaisa Metteri-Gold ja Vappu omistajansa Tuomo Heikkisen kanssa

Tofu ja Helmi


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Terveitä bordereita

Maanantaina olimme joukolla Turussa virallisissa terveystutkimuksissa. Hyvin selvittiin borderijoukon kanssa, vaikka suurinosa ei ollut toisiaan pentuajan jälkeen nähneetkään. Hyvin käyttäytyviä bordereita ja hienoja terveystuloksia, eihän eläinlääkärireissu voi paremmin enää mennä!


Tulokset:

Sangron Checkmate, Helmi  -->  silmät ok, sydän ok, polvet 0/0, lonkat A/A, kyynär 0/0
Sangron Cinderella, Cindy  -->  silmät ok, sydän ok, polvet 0/0, lonkat A/A, kyynär 0/0
Sangron Knockout, Derrick  -->  silmät ok, sydän ok, polvet 0/0, lonkat A/A, kyynär 0/0
Sangron Ragazza, Sylvi  -->  lonkat A/A, kyynär 2/2

Cindy tokkuraisena

Sylvi lepäilee

Sisko ja sen veli, Derrick ja Helmi









perjantai 29. syyskuuta 2017

Näyttelyitä

Muutamat näyttelyreissut taas takana, kotiintuomisina lähinnä mukavia hetkiä ja kokemusta. :D

Helmi (S. Checkmate) oli ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa Tampereen ryhmänäyttelyssä, mutta märkä nurmikko ei oikein houkutellut ja neiti päätti muutamaan otteeseen tehdä totaalin stopin. Sai kuitenkin muuten hyvän arvostelun ja ERIn. Vappu-täti (S. Last First Kiss) pärjäsi astetta paremmin ja oli päivän VSP!
Helmi

Vappu ja Helmi


Tofun (Junipermoor's Regente Pearl) ja Sisun (S. Unno) kanssa käytiin kääntymässä rapakon eteläpuolella Tallinna KV:ssa. Tällä kertaa oli tarkka tuomari, joka olisi halunnut hammastodistuksen englanniksi, joten Sisulle vain sileä ERI. Tofu oli hieman huonossa karvassa, mutta pääsi kuitenkin jatkoon ja tällä kertaa PN-3 ja vara cacib. Nämäkin tulokset olivat kyllä tällä tuomarilla hyviä, sillä mikään automaatti tämä ei ollut. Koirat matkustivat hienosti, Sisukin ensimmäistä kertaa laivalla sekä käyttäytyivät muutenkin hyvin. Hotellissa ei ollut ongelmia ja kolmen tunnin Tallinna-sightseeing sujui iltahämärässäkin hienosti. Takasin tullessa laivalla koirat saivat paljon huomioita ja rapsutuksia, olikin hieno nähdä, että molemmat kestivät hyvin mitä erikoisemmatkin hellyyden osoitukset.
Nähtävyyksiä katsomassa



Sisun ja Tofun nukkumistyylit

Poseeraus





Nyt vähän railakkaampaa menoa, Tofun kaksi poikaa Derrick (S. Knockout) ja Erwin (S. Rokkimakkara) ovat hoidossa pari viikkoa, joten vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Tulossa myös terveystutkimuksia sekä juoksuja edelleen odotellaan alkavaksi muutamalla nartulla.

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

Elämä on...

Kaikki ei mene aina niin kuin suunnittelee... Unnalla näkyi röntgenissä vain yksi pentu, joten pelkona oli, että synnytys ei suju kovinkaan helposti. Unna oli kuitenkin hyvissä voimissa ja kaikki oli ok, kunnes synnytyksen aika tuli. Synnytys alkoi, mutta kaikki kesti hyvin kauan ja lopulta päätin lähteä eläinlääkäriin. Ensin epäiltiin kalkinpuutosta, mikä olikin tilanne, ja lopulta päädyttiin leikkaamaan pentu ulos.
Mutta pentu olikin jo kuollut, eläinlääkärin mukaan ollut kuolleena jo jonkin aikaa, joten sen takia synnytyskään ei ollut käynnistynyt normaalisti. Pennulla oli myöskin valtava alapurenta, jonka eläinlääkäri epäili liittyvän johonkin muuhunkin häiriöön, mikä luultavasti oli aiheuttanut Unnalle kalkin puutteen. No Unna on kuitenkin kunnossa, tai niin kuin leikkauksen jälkeen voi olla. Mutta elämä on tätä ja sellaista sattuu, luonto karsii omat virheensä ja onneksi tässä tapauksessa kuitenkin emä selvisi.
Sitten vain kohti seuraavia suunnitelmia :)



keskiviikko 2. elokuuta 2017

Pentuja tulossa

Tyynen viimeisestä pentueesta oleva Unna (S. Last Unicorn) on astutettu Hollannista tuodulla uroksella Eastern Borders Chocolate Toffee. Ultrassa näkyi muutama pieni pennun alku ja pentueen pitäisi syntyä syyskuun alussa.

Mintun (S. Sleeping Beauty) juoksua odotetaan alkavaksi ihan lähiaikoina ja sitten Minttu astutetaan 8-vuotiaalla Englannista tuodulla uroksella Fehmarn Roddys Hope.


Unna erikoisnäyttelyssä 2017