lauantai 30. marraskuuta 2019

Titteleiden vuosi

Näin vuoden lopullahan on tapana tehdä yhteenvetoa vuoden tapahtumista. No kun bloginkin päivitys näyttää tapahtuvan kerran vuodessa niin listaillaan näitä nyt sitten taas.
Näyttelyvuosi on ollut aivan mieletön sekä omien koirien että kasvattien osalta. Vaikka vielä yhdet näyttelyt on tälle vuodelle tiedossa niin ehkä nyt jo voi laskea yhteen tänä vuonna koirille vahvistetut tittelit ja muut meriitit.

EDIT: Lisätty vuoden viimeisen näyttelyn tulokset ja vielä vahvistamattomat valiot.


Latvian Voittaja- ja Juniorivoittajaruusukkeet


Omat koirat:

kkss Tankolammen Pastori
Retulla oli ensimmäinen vuosi "aikuisten" luokissa. Jo edellisenä vuonna saavutettu Baltian juniorimuotovalion arvo sai jatkoa ja sama saavutettiin myös aikuisten luokista. Cacibit kerättiin myös Liettuasta ja Latviasta ja yksi voittajatittelikin tarttui matkaan. Titteleinä siis LT MVA LV MVA EE MVA BALT MVA LVV-19. Suomessa tuomarit kuitenkaan eivät edelleenkään juuri lämmenneet. Ulkomailta kuitenkin RYP3, 3x ROP, 3x VSP ja 3x cacib.

borter Autopilot Feel The Force
Nadalla oli aivan mahtava junnuvuosi! Lähes kaikki tuomarit tykkäsivät tästä neidistä ja saavutetut tittelitkin ovat sen mukaiset. Cacib-tilikin saatiin avattua, kaksi junnuvoittajatitteliä taskussa ja Suomestakin on serti jo roikkumassa. Saavutetut tittelit siis LT JMVA EE JMVA LV JMVA BALT JMVA BY JMVA LT MVA BY MVA LVJV-19 BYJV-19 ja siinä samalla 3x ROP, 3x VSP, cacib

borter Dog Agnes Taste Of Honey
Sani on vasta pentuikäinen, mutta ensimmäinen visiitti epävirallisessa näyttelyssä on jo tehty. Nuori Border-päivään Sani pääsi juuri ja juuri nuorimpien luokkaan mukaan ja esiintyikin hienosti voittaen luokkansa!
Latviasta junioriluokasta 2x jcac ja PN3.

borter Sangron First Class Diva
Juuri pentuluokkaan päässyt Didi aloitti vahvasti sijoittuen jopa isossa kehässä!
Latviasta 2xROP-baby, BIS-baby4


Liettuan muotovalioita ja juniorimuotovalioita sekä Baltian muotovalio



Kasvatit:

borter Sangron Unno "Sisu"
Suomesta ROP, 3x VET ROP

borter Sangron Last First Kiss "Vappu"
Suomesta RYP2, RYP4, 6x ROP, 6x VSP + Erikoisnäyttelyn ROP
ulkomaan tuloksissa kasvis ei pysy enää perässäkään


Erikoisnäyttelyn Rotunsa Parhaan palkinnot


borter Sangron Last Unicorn "Unna"
Virosta serti

borter Sangron Checkmate "Helmi"
Suomesta VSP ja FI MVA
ulkomailta 2xRYP5, 3x ROP ja LT MVA EE MVA LV MVA BALT MVA

borter Sangron Knockout "Derrick"
Suomesta PU2 vasert
ulkomailta ROP, 2x VSP ja LT MVA


Viron muotovalio ja juniorimuotovalioita


borter Sangron Rokkimakkara "Erwin"
Suomesta ERI
ulkomailta 4x ROP, VSP, cacib ja EE MVA

borter Sangron Runotyttö "Jade"
Suomesta PN4
ulkomailta 2x VSP ja EE MVA LV MVA

borter Sangron Beacon Of Hope "Topi"
Suomesta ERI SA (Erikoisnäyttelystä)
ulkomailta RYP5, 2x ROP, VSP, 2x cacib ja LT MVA LV MVA

borter Sangron Silver Lining "Lilli"
Suomesta PN4

borter Sangron Royal Contender "Koda"
Suomesta ERI SA
ulkomailta 3x VSP, cacib ja EE JMVA LV JMVA LT JMVA BALT JMVA BY JMVA LT MVA BY MVA LVJV-19 BYJV-19


Latvian muotovalio ja juniorimuotovaliot sekä Baltian muotovalio ja juniorimuotovaliot


borter Sangron Royal Heiress "Lilo"
Suomesta PN3 vasert
ulkomailta LT JMVA

borter Sangron Royal Rascal "Betty"
Suomesta ERI SA
ulkomailta ROP, cacib ja LT MVA

borter Sangron Black Pearl "Heta"
Suomesta PN2 vasert
ulkomailta ROP

borter Sangron Gogibus Pearl "Kerttu"
Suomesta 2x serti
ulkomailta EE JMVA LV JMVA LT JMVA BALT JMVA EEJV-19

borter Sangron Peregrina Pearl "Tove"
Suomesta ERI

borter Sangron Mop Top "Riku"
Suomesta PU2 vasert



Valko-Venäjän muotovalio-, juniorimuotovalio- ja juniorivoittajaruusukkeita






Pikakelaus

Uutisten päivittäminen tänne on taas jäänyt, onneksi sentään facebookin puolella on ollut vähän aktiivisempaa toimintaa.
Nyt siis pikakelaus koiranäyttelyvuoden kohokohdista.

Kaunas 3/2019
Borderit S. Checkmate, S. Knockout ja S. Royal Heires sekä staby Coastal Star's Hurricane Houston


Kaunas 4/2019
Borderit S. Knockout ja S. Black Pearl



Pöytyä 5/2019
Isä ja tytär, S. Unno ja S. Checkmate


Helsinki KV 5/2019
Pieni münsterinseisoja Raitsusaaren Emmiina



Rauma 5/2019
Autopilot Feel The Force


Moletai KV 5/2019
Borderit S. Beacon Of Hope ja S. Royal Rascal sekä kk saksanseisoja Tankolammen Pastori


Ladies Summer Show 6/2019
Sangron-tiimi
S. Peregrina Pearl, S. Royal Heiress, S. Royal Rascal, S. Royal Contender, S. Last First Kiss ja S. Gogibus Pearl



Latvian Winner KV 6/2019
Borderit Autopilot Feel The Force ja S. Royal Contender sekä kk saksanseisoja Tankolammen Pastori


Narva 6/2019
Borderit S. Rokkimakkara ja S. Runotyttö sekä kk saksanseisoja Tankolammen Pastori




Borderterrierikerhon erikoisnäyttely 6/2019
S. Last First Kiss, S. Gogibus Pearl ja S. Beacon Of Hope



Druskininkai KV 8/2019
Borderit S. Royal Contender, S. Royal Rascal, S. Rokkimakkara, S. Last First Kiss, S. Gogibus Pearl, ja Autopilot Feel The Force


Nuori Border-päivä 8/2019
S. Gogibus Pearl, S. Royal Rascal, S. Royal Heiress, S. Royal Contender, Autopilot Feel The Force ja Dog Agnes Taste Of Honey


Belarus Winner 9/2019
Borderit S. Royal Contender ja Autopilot Feel The Force



torstai 28. helmikuuta 2019

Vuoden ulkomainen näyttelystartti

Ulkomaan näyttelyt aloitettiin oikein urakalla. Reissussa oltiin kaksi peräkkäistä viikonloppua Virossa ja sitten muutaman viikon päästä vielä Liettuassa. Ja jatkoa seuraa... ;)

Virossa mukana oli vain bordereita. Narvassa tammikuun lopulla oli suomalaisten rynnäkkö, kun kolme borderikasvattajaa oli päättänyt lähteä samaan näyttelyyn. No jokaiselle jotakin ja meidän osalta se tarkotti sitä, että Nada (Autopilot Feel The Force) oli molempina päivinä ROP-juniori ja sai junnusertin sekä toisena päivänä oli ROP, Helmi (S. Checkmate) oli PN3 ja PN2 sekä toisena päivänä serti, Derrick (S. Knockout) oli PN3. Joten melko mukavasti menestystäkin tuli!

Helmi serti PN2 ja Nada ROP

Nada, Derrick ja Helmi

Nada ja Helmi ruusukkeineen

Narvan palkintosaalis

Valgaan vaihtui koirat ja seura, mutta tulokset pysyivät mukavina. Koda (S. Royal Contender) oli molempina päivinä VSP-juniori ja sai junnusertit, Unna (S. Last Unicorn) sai toisen sertinsä ja Erwin (S. Rokkimakkara) vastasi yllätyksestä ollen molemina päivinä ROP!
Kaikista mukavinta on kuitenkin aina huomata, kuinka hyvin tottumattomatkin koirat ovat näyttelypaikalla ja vieraissa hotellihuoneissa sekä tulevat toimeen keskenään. :)

Erwin 2x ROP

Pojat alhaalla, Unna omassa yksiössään

Valgan palkintosaalis


Sitten oli pieni hengähdystauko ja helmikuun lopulla taas mentiin, tällä kertaa suuntana Liettua ja Panevezys. Mukana viisi koiraa ja luottokepo Jemi. Paikalla oli myös paljon muita suomalaisia, kun täältä oli järjestetty bussimatka. Joten aikataulujen mentyä päällekkäin lauantaina Retun (Tankolammen Pastori) esitti onneksi valjakkopiireistä jo tutuksi tullut Anne. Retu esiintyi hienosti, mutta tässä oli tullut itselleni joku ajatuskatkos, kun olin sen ilmoittanut kahdelle venäläistuomarille, jotka tunnetusti tykkäävät isoista koirista. Joten Retun tulokset eivät tällä reissulla päätä huimanneet.
Onneksi bordereilla meni sitäkin paremmin. Nada (Autopilot Feel The Force) oli molempina päivinä ROP-juniori ja lauantaina myös ROP, Koda (S. Royal Contender) taas oli kaksi kertaa VSP. Näin ollen näistä molemmista tuli Liettuan junnuvalioita ja samalla Viron junnuvalioita! Myöskin avoimien luokkien Derrick (S. Knockout) ja Helmi (S. Checkmate) kerryttivät sertitiliään molempina päivinä. Juuri paremmin ei siis olisi voinut mennä

Onneksi tuli vaihdettua isompaan autoon...

Sangron Knockout

Sangron Checkmate

Sangron Royal Contender LT JMVA EE JMVA

Autopilot Feel The Force LT JMVA EE JMVA

Panevezysin palkinnot

Sisko ja sen veli








Turun näyttely

Näyttelykausi avautui perinteisesti Turun kansainvälisellä näyttelyllä tammikuun lopulla. Paikalla olin molempina päivinä, lauantaina kanakoirien kanssa ja sunnuntaina oli vuorossa borderit, joita olikin mukana aika joukko. Molempina päivinä eteen osui tarkat ja tiukat, mutta reilut tuomarit, joiden päätösten kanssa oli helppo olla samaa mieltä.



Mukana esitettävänä oli pieni münsterinseisoja Raitsusaaren Emmiina. Eevi on mukava nuori koira, joka oli nyt ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään saaden EH:n. Tuomarin mukaan koirassa on paljon todella hyvää, mutta  on vielä hieman epäsopusuhtaisessa kasvuvaiheessa.

Raitsusaaren Emmiina EH

Saksanseisoja Tankolammen Pastori eli Retu otti linjansa mukaisesti suomalaiselta tuomarilta EH:n. Nyt tuomari sanoi jo, että kroppa on riittävän maskuliininen kokoon nähden, mutta pää saa vielä kehittyä. Noh, Retu on kyllä juuri pudottanut melkein kaikki parta- ja kulmakarvat, joten ei ollut yllättävä tuomio.
Tankolammen Pastori EH


Bordereita oli paikalla jopa 34 kpl, pääpaino juniori- ja nuorten luokan koirilla. Meiltä parhaiten pärjäsivät juniorit Nada (Autopilot Feel The Force) ja Topi (S. Beacon Of Hope) saaden ERIt.

Autopilot Feel The Force ERI

Sangron Beacon Of Hope


Muutkin koirat esiintyivät mukavasti EH:n arvoisesti, Jade (S. Runotyttö) nuorten luokassa ja Helmi (S. Checkmate) sekä Derrick (S. Knockout) avoimessa luokassa.

Sangron Runotyttö EH

Sangron Checkmate EH

Sangron Knockout EH


Myöskin Kerttu (S. Gogibus Pearl) oli hienosti VSP-pentu!

Sangron Gogibus Pearl VSP-pentu

Kasvarikin esitettiin KP:n arvoisesti, vaikka olikin hieman erityyppisiä koiria mukana.

Sangron KP